Kolmelta yöllä se huutaa saatanaa taas,
potkii patteria ja viskoo sanoja, vittu.

Syksyä

On rinnettä, sorainen tie
ja sankkaa kuusimetsää molemmin puolin.
Matka vie ylös
siellä on tsasouna.

Toisessa maisemassa piilotellaan mäntyisillä kallioilla,
on alla vettä ja veneissä montakymmentä airoparia.
Ne jahtaavat.

Sammaleiset, loppusyksyn kohmeiset ja kuulaat maapinnat auttavat minua kadottamaan itseni hiidenkivien taakse ja näreiden raapivien oksien alle. Kevyt tuuli tuo mukanaan mätänevän raadon lemun, ja yhtäkkiä muistan jonkun, joskus, täällä itsensä ampuneen.

Älä itseäsi hallitse
äläkä menetä.

Kaikesta selviää häpeällä.

Kerran joku soitti ja pyysi mukaansa.
En voinut mennä.

Hehkuposki

Katson ikkunan läpi sitä tyttöä.

Kevään valo vahvoilla poskipäillä
tasaiset valkoiset hampaat
ja voimaa hypätä ilmaan aina uudelleen.

- - - - - -
Nousen raput puoleen väliin
jalat samentuvat
ja maisema silmissä kipinöi.

- - -
Märkää hiekkaa on se rinne
ja juoksen jo.
Rantaa, nurmea ja kylmää virtaa.

Luomme uusia muistoja, elämme.

Salaisuuksia peitonkulmissa [mysteerejä].

Viides huhtikuuta

Karaistunut humalatila ja yksi
kiiltäväkantinen kirja johon ei uskalla koskea.

Päivät katoavat jälleen viiniin ja karpalojuomiin
eikä vierellä ole edes sitä tyhjää, mustaa asfalttia.

Päiväkirjan riville sana: Anteeksi.
Kuitenkin.

Vuoteella kuuntelemme
toistemme hiljaisuutta.
Se on oikeassa.
Putoa
vaakasuoraan kohti.

- Timo Hännikäinen

04:11

Sillä hetkellä kun kauhun kiillottamat silmät katsovat ei-mitään. Kun vaeltaa asuntonsa pienillä neliöillä, luo kirjaimia vilkkuvan kursorin paikalle, tuijottaa verhoissa loikkivia valoilmestyksiä ja avaa jääkaapin kolmannenkymmenennenkuudennen kerran. Kun hiukset takertuvat takin nappiin ja kämmenselkään ilmestyy säkenöivä naarmu. Kaikkina niinä hetkinä.

Alati

Yhä useammin hän herää siihen kaameaan epämääräisen ellottavaan oloon. Niska jumittaa ja hiki kihoaa kehon ylle. Hän nousee istumaan sängyn reunalle ja painaa kuolemankylmännahkeat jalkansa villamaton karkeaan pintaan. Verhonraosta valo ilkkuu aamuyön pieniä tunteja. Digitaalinumeroiden välissä kaksoispiste katoaa ja katoaa ja katoaa.

Iltaisin Samma ajattelee vain sitä. Ja aamulla eniten. Ja päivällä valtavasti.

Mutta kausi on hyvä.
Hän tarvitsee sitä niin paljon nyt.