Kielo

kalman kukka valkoinen pien
kaunis ja hento
kielo tuonen tupahan vie
se viimeinen saatto

järkkyi mieli lapsukaisen
varttoi vielä syksyyn
pisti suuhun marjan punaisen
hänet maahan kaatoi myrkky

äiti suri ainokaistaan
satoi sieluun sydänlunta
katkoi varret kieloistaan
vaan jatkoi lapsi unta